Prego tukemassa Kisakallion strategista muutosta

”Halusimme kokeneen ulkopuolisen tahon arvioimaan ja ravistelemaan johtamistamme ja toimintatapojamme”, kertoo Kisakallion henkilöstöjohtaja Janna Tirronen valmennuskumppanin valinnasta.

”Pregon valmentajat kysyvät, kyseenalaistavat ja haastavat pohtimaan tarpeellisia asioita oikeaan aikaan. Moni Kisakallion uusista esimiehistä on päätynyt asemaansa työssä kehittymisen kautta, ilman varsinaista esimieskoulutusta. Tähän tarpeeseen yhdessä rakennettu ja toteutettu valmennuskokonaisuus vastasi.

Saavutimme monia konkreettisia tavoitteita. Uudistimme esimerkiksi kehityskeskustelut ja teimme johtamisen vuosikellon valmiiksi. Saimme vietyä loppuun monia sellaisia asioita, joita oltiin jo aloiteltu aiemmin. Valmennusohjelman aikana hyödynnetyt menetelmät kuten mm. sparrausparityöskentely, istuivat meille hyvin ja ovat jääneet vahvistettaviksi arkeen.

Valmennuksen jälkeen meillä on ollut vahvempi yhteinen kieli ja yhteinen ymmärrys siitä, miten meillä johdetaan ja mihin johtamisella pyritään. Näen, että uudistumisemme kannalta on tärkeää, että meillä on ulkopuolinen kumppani, joka toisaalta tuntee meidät ja toimintamme, ja toisaalta uskaltaa haastaa ja kyseenalaistaa tekemisiämme riittävästi.”

Kisakallio tarjoaa urheilullisia elämyksiä upeassa ympäristössä sopivalla sykkeellä. www.kisakallio.fi